Viikko N. 2

Toinen viikko Rantakylän koululla on takana ja fiilikset edelleen aika positiiviset. Viikko alkoi kevyesti kuvaamataidon parissa jonka jälkeen kun oppilaat olivat saaneet kuvansa valmiiksi oli minun vuoroni ripustaa ne luokan seinälle. On mukavaa seurata lasten piirtämistä.

(Yritin järjestellä kuvat jotenkin värin mukaisesti)

Jokainen päivä on lasten kanssa erillainen. Olen tullut huomanneeksi miten ruosteessa äidinkielen taitoni ovat kun pitää itsekkin mietti välillä tavu välejä sekä yhdyssanoja. Matikan tunneista on tullut suosikki tuntejani yllättäen vaikka en niistä oman ala-aste kokemukseni aikana välittänyt. On todella hauska selittää oppilaalle jotakin tehtävää ja huomata kuinka he oppivat tekemään sen oikein.

Tykkään työharjoittelustani tällä hetkellä suuresti mutta olen huomannut myös asioita mitkä eivät ole ehkä niin miellyttäviä kuten esimerkiksi liikunnan tunnit. En ole koskaan ollut itse kovin liikunnallinen niin en tunne suurta vetoa myöskään sen ohjaukseen. Liikunnan tunnit ovat minun mielestä liian arvaamattomia kun luokassa on niin monelaisia lapsia. Jotkin pelaavat rajummin kuin toiset, osa ei ymmärrä sääntöjä tai toiset eivät noudata sääntöjä vaikka ne heille olisi kerrottu. Alkaa kärsivällisyys loppua kun viidettä kertaa mainitset samalle pojalle ettei koripallossa saa liikkua pallo kädessä ja hän silti sitä kantaa kuin äiti ensimmäistä lastaan. Pitäisi kai jotenkin aloittaa pistämään lapset tauoille tai vastaavaa jotta he ymmärtäisivät tekevänsä väärin. 

Liikunnan lisäksi myös musiikin tunnit tuottavat minulle ongelmia koska ainoat asiat mitä minä osaan soittaa ovat suuni sekä mahdolliset vastaan tulevat ovikellot. Tämän vuoksi minun musiikin ohjaukseni monesti muuttuu siihen että tyhmä opettaa tietämätöntä. Luulisi ettei ykkösluokan musiikin tunnit olisi liian vaativia mutta jos tarkoituksena on luokan edessä näyttää taputtaen tahtia oppilaille kun opettaja soittaa pianoa eikä edes itse pysy tahdissa mukana muuttuu se aika kiusalliseksi nopeasti.

(Piirsin myös itse jotakin luokan seinälle pahoja voimia vastaan)

Oppimisen kannalta viikon aikana sitä on tullut lähinnä muitten opettajien toimien seuraamisesta. Esimerkiksi erillaisten itkukohtauksien tai känkkäränkkien kanssa. Ei ole aina aikaa keskittyä jokaisen lapsen erillaisiin mielialan muutoksiin. Jotenkin NUVA koulutuksessa ollaan niin paljon keskitytty erillaisiin ongelmiin ja niiden ratkomiseen on ehkä unohdettu ettei esimerkiksikoulupäivän aikana ole yksinkertaisesti aikaa ratkoa kaikki ongelmatilanteita, joskus lasten on vain opittava ymmärtämään että kiukuttelemalla tai itkemällä ei aina saa huomita.